Lähden pian takaisin töihin. Lyhyen kotirouvailun jälkeen voin vain todeta, ettei minua ole moiseen luotu. Tällä tarkoitan sitä, että en voisi kuvitella jatkavani kotielämää vuositolkulla. Jos nyt suoraan sanotaan, olen helvetin kyllästynyt puunaamiseen. Aamulla aloitan puunaamisen aina samasta kohdasta. Tiskit, pyykit, tiskit, pyykit. Pojan lisäksi arkielämäni keskeisimmät asiat.

Ei minulla sinänsä ole töihin kiire. Voisin olla Pojan kanssa kotona vielä himpun pidempäänkin, mutta Fundamentalisti aloittaa koti-isyyden ensi kuussa. On siis pakko palata kaivokselle, jotta perheen budjetti pysyy balanssissa. Lähden kevein mielin, toisin kuin eräs tuttavani. Hän kertoi jättäneensä koti-isäksi ryhtyneelle miehelleen ohjeet lapsen hoitamiseen. - Kyllähän hän on nähnyt, kuinka hoidan tyttöä, mutta kirjoitin ohjeet paperille varmuuden vuoksi.

Fundamentalisti varmaan hikeentyisi tyystin, jos yrittäisin kiikuttaa hänelle ohjelappusia. Lapsenhoitoon niitä ei tietenkään tarvita, mutta todennäköisesti kodinkoneiden suhteen neuvot ovat tarpeen. Oli melkoinen shokki, kun mieheni kysyi minulta taannoin, kuinka astianpesukoneemme käynnistetään. Siinä vaiheessa kyseinen kone oli ollut käytössä taloudessamme puolitoista vuotta. Tunnustin blogissani jokin aika sitten olevani feministi: Vastustan mm. kiivaasti kotitöiden vähättelyä ja niiden leimaamista naisten hommiksi. Tässäkin asiassa pätee siis vanha sanonta suutarin lapsista.

Puunaamisesta tuli mieleeni vanha kasku: Firma etsi siivoajaa. Työhaastatteluun ilmestyi keski-ikäinen rouva, jolla yllättäen ei ollutkaan minkäänlaista työkokemusta alalta. Selitys oli vedenpitävä. -Tehän sanoitte etsivänne ihmistä, joka on tottunut puunaamaan. Olen ollut naimisissa jo 30 vuotta ja mieheni on varsinainen puunaama.