Uskaltauduimme eilen ylittämään Helsingin rajan ja kaahasimme Nassulla Turkuun. Reissun syy oli tärkeä, kummapojan 2-vuotissynttärit. Kun kaverini sai esikoispoikansa, hän pyysi minua, kirkkoon kuulumatonta, lapselle eräänlaiseksi sivarikummiksi. Lopulta päädyimme nimitykseen kummatäti. Tämä kummuus ei tietenkään sisällä mitään uskonnollisia tehtäviä. Yritän pysyä pojan elämässä mahdollisimman lähellä ja olla yksi tuttu, turvallinen aikuinen. Tehtävä ei ole lainkaan vastenmielinen. Poika on huipputyyppi.

Kun eilen saavuimme heidän kotitalonsa pihaan, perhe seurasi tuloamme ikkunasta. Äiti kysyi Pojalta, mitähän Fundamentalistilla mahtaa olla kainalossa. Pojan silmät kuulemma syttyivät ja suusta pulppusi yksi sana uudelleen ja uudelleen: "polkupyölä, polkupyölä!". Päästyämme ovelle meitä oli vastassa hehkuvakasvoinen pikkujätkä. Olimme kylässä noin kuusi tuntia ja koko tämän ajan hän rälläsi pyörällä ympäri kämppää. Vauhtia ei hidastanut sekään, että jalat eivät vielä ylttäneet kunnolla polkimille. Ei haittaa, kun on kivaa! Tänään kuulin, että polkupyörä oli pitänyt saada myös yöksi sängyn viereen.

Olin ihmeissäni siitä, kuinka nopeasti Poika on oppinut puhumaan, käymään ihan oikeita pieniä keskusteluja. Hän muun muassa selosti seikkaperäisesti, miten hän oli matkustanut päivähoitokavereiden kanssa bussilla, mihin he olivat menneet, ketkä kaikki olivat mukana ja kenen vieressä hän itse oli istunut. Kaikki tarinansa hän tavasi huolellisesti ja katsoi keskustelukumppaniaan lähietäisyydeltä tiiviisti silmiin.

Aivan kaikki asiat eivät vielä ole hallussa. Kun kysyin häneltä, missä on Helsinki, poika osoitti mutteria pyörässä. Kun tiedustelin Turun sijaintia, hän osoitti omaa päätään. Totesimme äitinsä kanssa, että tottahan se on, Turku on mielentila, State of Mind.

Äitinsä kertoi Pojan katselleen joulun aikaan televisiosta lastensarjaa, jossa yksi hahmo oli nimeltään Jeesus. Joka kerta ohjelman alkaessa hän oli huudahtanut riemuissaan "Jeesus tulee". Kiljahdus oli tietysti saanut läsnäolevat aikuiset nauramaan. Kuten lapsilla on tapana, myös Poika oppi, että tällä sanonnalla saa aikuisilta positiivista palautetta. Sen jälkeen Poika on tavannut keventää erilaisia tilanteita huutamalla "Jeesus tulee!". Tästä seuraa tietenkin kummastelevia katseita esimerkiksi ruokakaupassa. Muut ihmiset kai ajattelevat, että siinä on taas yksi uskovainen perhe, jossa pienetkin lapset on valjastettu lähetystyöhön.

Kerroimme Fundamentalistin kanssa Pojalle, että minulla on isossa mahassani vauva. Tieto sai aikaan tyytyväisen reaktion. Poika kävi aina välillä katsomassa mahaa ja toteamassa "vauva". Hän ilmeisesti on nähnyt sen verran vauvoja, että ymmärsi asian laidan. Kun kysyin häneltä, onko vauva tyttö vai poika, ymmärrys loppui kesken. Poika vain intti, että "se on vauva". Hänen mielestään oli selvästi älytön ajatuskin, että vauvan lisäksi mahassa olisi vielä tyttö tai poika.