Luin lehdestä, että luterilainen kirkko aikoo ryhtyä kampanjoimaan, jotta se saisi menetetyt nuoret aikuiset takaisin kirkon piiriin. Jälleen kerran aviisin toimittaja oli lähestynyt asiaa ongelmapohjalta. Meillä on tässä yhteinen ongelma, joka pitää ratkaista. Miten itsekkäät nuoret aikuiset voitaisiin pelastaa?

Itse olen eronnut kirkosta kaksi vuotta sitten eli juuri silloin, kun asiasta ilmoittaminen kirjallisesti tuli mahdolliseksi. Jos kirkon edustajalta kysytään, miksi nuoret aikuiset eroavat, teksti on tuttua. Arvellaan, että nuoret haluavat välttyä kirkollisveron maksamiselta. Lisäksi nuorten sanotaan olevan itsekkäitä ja etääntyneitä perinteistä. Kirkko syyttää itseäänkin: Organisaatio on jähmeä ja kirkon puhetapa epätrendikäs. Lopuksi vielä todetaan, että kirkosta eroaminen on aivan liian helppoa ja eroilmoitus jätetäänkin hetken mielijohteesta.

En löydä listasta oman eroamiseni perusteita. En luule myöskään olevani ainoa, joka on eronnut kirkosta sen takia, ettei allekirjoita yhteisön perusoppeja. En usko isään, poikaan ja pyhään henkeen. Luultavasti kirkkokin haluaa riveihinsä jäseniä, jotka uskovat perussanomaan. Suomessa luterilaiseen kirkkoon suhtaudutaan edelleen jonkinlaisena kansallista identiteettiä luovana perinneyhteisönä. Liian harvoin todetaan ääneen, että kyseessä on kuitenkin pohjimmiltaan uskonnollinen yhteisö uskonnollisine tarinoineen samalla tavalla kuin esimerkiksi hindujen tai muslimien yhteisöt.

Onko kirkon jäsenmäärän pieneneminen pelkästään huono asia? Varsin harvoin esimerkiksi uutisjutuissa haastatellaan kirkosta eronneita ja kysytään heidän näkemyksiään. Sen sijaan haastateltavaksi etsitään vakavailmeinen seurakunnan edustaja, joka ilmaisee syvän huolestumisensa perusarvojen katoamisesta. Muistatteko vielä Tampereen bussimainoskampanjan, jossa kehotettiin eroamaan kirkosta? Mainokset katosivat bussien kyljistä alta aikayksikön. Jos luterilainen kirkko olisi halunnut vastaavan mainostilan, jossa olisi pyydetty ihmisiä tulemaan kirkkoon, olisiko reaktio ollut sama?

En näe kirkkoa sinänsä pahana asiana, mutta en mielestäni voi kuulua uskonnolliseen yhteisöön vain sen takia, että siellä järjestetään mukavaa toimintaa. Tai sen takia, että voisin mennä naimisiin kauniissa kirkossa. Samalla perusteella voisin liittyä moneenkin uskonnolliseen yhteisöön.

On mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan kirkon jäsenmäärän kehitys kulkee tulevaisuudessa.  En tule vetämään ranteita auki, vaikka käyrä lähtisi nousuun. Toivon kuitenkin, että kirkko ei pr-kampanjassaan haksahda opettelemaan trendikkäitä puhetapoja. Siitä ei seuraa kuin vaivaantunutta hiljaisuutta.

Niin, vielä kirkollisverosta. En ajatellut rahaa pätkääkään erotessani. Lähinnä mietin pitkäänkin sitä, miten vanhempani suhtautuvat. Äitini ei varsinaisesti ilahtunut, mutta pienen nikottelun jälkeen asiasta ei ole tarvinnut enää keskustella.

Minulle valkeni todella vasta eroamisen jälkeen, että myös verotukseni kevenee. Mielestäni kirkko tekee paljon yhteiskunnallista hyvääkin, aina lasten päiväkerhoista ja diakoniatyöstä esimerkiksi avustusprojekteihin ulkomailla. Päätin pian kirkosta eroamisen jälkeen ryhtyä lahjoittamaan säännöllisesti rahaa hyväntekeväisyydelle. Olen vaihtanut kohdetta välillä, mutta summa on pysynyt lähes samana. Olen siis tyynnytellyt omatuntoani, mutta olkoon niin.

Jos Tampereen liikennelaitos ei sietänyt, minä siedän: www.eroakirkosta.fi
ja tasapuolisuuden vuoksi www.kuulukirkkoon.fi