Luin ammattiliittoni
Journalisti-lehteä siemaillessani kahvia. Välillä läpyskä on
aiheuttanut päänkiristystä. Kirjoitusvirheitä vilisee ja visuaalinen
puoli on jätetty lähinnä lukijan mielikuvituksen varaan. Tällä kertaa
perehdyin Journalistiin vähemmän nihkeissä tunnelmissa, koska asiaa oli
paljon ja mielenkiintoisista aiheista. Syynä oli alan keskusteluforumin
Journalismin päivien tarjoama anti.
Lehdessä kysyttiin, missä viipyy median mediakritiikki. Vastaus oli suurin piirtein se, että kritiikin tiellä on toimittajien ja toimitusten herkkähipiäisyys. Artikkelissa kaipailtiin erityisesti median julkisesti harjoittamaa kritiikkiä, esimerkiksi asialle omistautuneita osastoja lehdessä tai ohjelmia sähköisellä puolella.
Toimittajien
lapsenherkkyys näkyy myös siinä, millä tavalla suhtaudutaan
kuulijoiden, katsojien ja lukijoiden antamaan palautteeseen. Olen
työskennellyt kahdessa mediatalossa. Molemmissa yleisöllä on useita
tapoja lähestyä toimittajia ja muuta henkilökuntaa. Palautetta voi
antaa mm. puhelimitse, netin kautta ja postitse. Ensimmäisessä
työpaikassani sisälle taloon marssineet yleisön edustajat eivät olleet
harvinaisuus. Heillä onneksi oli teräaseiden sijasta yleensä
tuomisinaan leivonnaisia, kotipaikkakunnan logolla varustettu pipo tai
oman urheiluseuran lentopallovideo.
Loppujen lopuksi
molemmissa toimituksissa annettiin ja annetaan yleisöpalautteelle
samantasoinen arvo. Sitä pidetään ihan mielenkiintoisena ja usein
varsin hauskanakin asiana, mutta oikeaan työhön palautetta varotaan
soveltamasta. Siltä ainakin näyttää. Syitä tähän on edellämainitun
herkkähipiäisyyden lisäksi mm. se, että valitettavan suuri osa
toimitukseen soittelevista henkilöistä edustaa jengiä, jonka pitäisi
soittamisen sijaan muistaa ottaa pilleri purkista. Saattaa kuulostaa
kylmältä, mutta toisinaan esimerkiksi väsyneessä yövuorossa alkaa
ystävällisyys olla koetuksella, kun soittaja jo viidennentoista kerran
vaatii myöntämään, että al-Qaida maksaa minulle lahjusrahaa.
Nämä salaliittoteorioiden ystävät ja muut sinnikkäät ajattelijat
kieltämättä vaikuttavat omalta osaltaan siihen, että asiallisetkaan
palautteet eivät välttämättä löydä perille. Netin myötä järkipalautteen
määrä on lisääntynyt. Ilmeisesti ihan tavallisetkin ihmiset kokevat
kynnyksen matalaksi ja uskaltautuvat kommentoimaan toimitusten työtä.
Tietenkin huomautukset selvistä virheistä otetaan vastaan ja virheet korjataan. Muutoin palautteeseen suhtaudutaan lähinnä välttämättömänä pahana. Tärkeämpää on saada omilta kollegoilta palautetta, mieluiten positiivista. Jos ei muuten, niin pienessä pikkujouluhönössä.
Kommentit