Kampaajaystäväni kertoi hiuksia huoltaessani, kuinka hän oli viettänyt viikonloppuna rasittavaa iltaa usean äiti-ihmisen kanssa. Tapaamisessa oli käyty läpi kattavasti koko elämän kurjuus. Synnytys oli hirveä, kroppa rupsahti eikä seksiäkään enää ole. Lapset koettelevat hermoja ja ikinä ei ehdi mitään omaa. Ystäväni oli lopulta kommentoinut äideille, ettei hän edes toivo lapsia, mikäli elämä muuttuu niiden myötä noin kamalaksi. Sen jälkeen alkoi kiivas puolustelu. "Ei se nyt NIIN kamalaa ole, eikä siitä seksistäkään väliksi. Kyllähän lapsilta saa läheisyyttä".

Ystäväni kertoi myös kaveristaan, joka sai lapsen elokuussa. Kun ystäväni oli taannoin esitellyt hänelle hiuksiin jätettävää hoitoainetta, tämä oli vain tuhahtanut: "Kuule, ei mulla nykyään oo aikaa tollaisiin!". Kun on se lapsi. Jokin aika myöhemmin ystäväni oli ollut kylässä kaverinsa luona ja todistanut mm. sitä, kuinka kiireinen äiti oli lotrannut suihkussa yli puoli tuntia lapsen viihtyessä mainiosti isänsä sylissä.

Minä kuvittelin vauva-ajan olevan paljon rankempaa. Suurelta osin kuvitelmani perustuivat selostuksiin, joita olin kuullut muiden vanhempien suista. Olin varautunut siihen, että lapsi ei koskaan nuku, syö tai vaikene.

Nyttemmin olen lähinnä kehunut elämänmuutostani kavereilleni. Poika on ihana, synnytyksestä jäi päällimmäiseksi voittajaolo ja vartalo on palautunut kolmen kuukauden jälkeen lähes ennalleen. Lapsi herää enää kaksi kertaa yössä syömään. Joku varmaankin kuvailisi Poikaa helpoksi vauvaksi. Fundamentalisti ja minä tulemme edelleen hyvin toimeen keskenämme. Suuresti tämä johtunee siitä, että mieheni ei ole viettänyt vapaa-aikaansa poikien kanssa Tallinnan-laivalla, vaan hän hoitaa lastaan siinä missä minäkin.

Jotain huonoakin. Noin kahden kuukauden iässä Poika keksi kieltäytyä pullosta, joten minun on pysyteltävä koko ajan hälytysetäisyydellä mahdollisen nälän varalta. Joskus tosiaan väsyttää.Entiset rinnat ovat muisto vain, mutta onneksi en ansaitse elantoani povimallina.  En ole vuoteen ollut humalassa, baarissa tai valvonut aamuun asti, synnytystä lukuunottamatta.

Olen suositellut vauvahommia asiasta kiinnostuneille ystävilleni vain puolivilpittömästi. Todellisuudessa minulla on salainen agenda. Haluan ystäväpiirini lisääntyvän, jotta Poika saisi paljon leikkikavereita ja me voisimme tehdä leppoisia lapsiperhevierailuja toistemme luokse.

Leikkuutin itselleni otsatukan. Kampaajani on yrittänyt houkutella minua otsatukkaiseksi jo pitkään, mutta kauhua tihkuvat muistot 80- ja 90-luvulta ovat pitäneet minua otteessaan. Eilen ystäväni vihdoin todisti, että ei se nyt niin kamalaa olekaan. Nykyään otsatukat leikataan tyystin eri mallin mukaan. Ei enää ohutta hiuslirua eikä mitään tukisänkiä, jotka saavat kantajansa muistuttamaan peikkoa. Kun Fundamentalisti näki minut uuden otsatukkani kanssa, hän kehui näkemäänsä ja totesi, ettei edes enää muista, miltä näytin ennen. En ole varma, miten lausuntoon pitäisi suhtautua.