Olen aiemmin suhtautunut urheiluun ylenkatseisesti. Mielestäni ei ollut
ihmiselle kehittävää keskittää koko energiansa johonkin yhteen, kapeaan
sektoriin. Tapasin käyttää esimerkkinä pituushyppyä. Millaista on
rakentaa uraa, jonka tärkein tavoite on saada askelmerkki kohdalleen,
juosta ja ponnistaa? Tehdä sitä samaa sitten uudelleen ja uudelleen,
kunnes jossain vaiheessa huomaa, että piirinmestaruusmitalit jäävät
palkintokaapin ainoaksi sisällöksi.
Sitten tuli Helsingin MM-kisojen viimeinen lauantai. Ja Tommi Evilä,
joka muistutti ulkonäöltään joitain minua aikanaan miellyttäneitä
rokkipoikia. Tuppauduimme Corona-baariin katsomaan pituushypyn finaalia
äänettömästä televisiosta. Loppujen lopuksi ilta päättyi humalaiseen
huokailuuni: "mahtavaa, suomalainen pronssilla pituushypyssä,
uskomatonta".
Itse asiassa olen lipsunut
urheilukriittisyydestäni huolestuttavasti jo ennen Tommi Evilää. Syy
tähän on arvattavissa. Se asuu luonani ja nukkuu sängyssäni.
Poikaystäväni on urheiluhullu ja tällä tarkoitan jotain ihan muuta kuin
jokavuotista kännistä örinää jääkiekon MM-kisojen aikana. Se örinä,
yleensä selväpäinen sellainen, jatkuu vuoden ympäri päivästä toiseen.
Tärkein laji on jalkapallo, jota pelataan Roomassa. Mies on ehdottanut,
että nimeäisimme mahdollisen tulevan poikalapsemme Romaksi hänen
syvästi rakastamansa joukkueen mukaan. Itse asiassa nimi ei korvissani
kuulosta vastenmieliseltä, mutta tuskin saisin koskaan ystäviltäni
anteeksi. Rajansa on takinkäännölläkin.
Olen huomannut
entistä useammin istuvani katsomassa urheilua ilman, että toivon sen
loppuvan mahdollisimman pian. Tiedän tätä nykyä erinäisiä asioista
Roman kapteenista Fransesco Totista ja Allianssin vedonlyöntisotkuista.
Osaan tehdä usemman lauseen mittaisia analyyseja suomalaisen
yleisurheilun juniorityön heikkoudesta tai pyöräilytallien käyttämistä
taktiikoista Tour de Francessa. Olen niinikään ymmärtänyt, miksi
Sotkamon Jymy on kertakaikkisen lyömätön pesäpallojoukkue.
Olen kuullut, että monet tyttöystävät ja vaimot huokaisivat
helpotuksesta, kun yleisurheilun MM-kisat vihdoin loppuivat.
Rehellisesti sanottuna, minun mielestäni kisat olisivat voineet
kestää pidempään. Todellinen takinkääntäjän koitos on kuitenkin edessä
vasta ensi kesänä. Jalkapallon MM-kilpailuista ei selvitä yhdeksässä
päivässä.
maanantai, 15. elokuu 2005
Kommentit