Avasin eilen television ja olin ensin varma, että tekstitelevision 100-sivun otsikkotekstissä on virhe. UPM vähentää 3000 työntekijää. Ajattelin, että nyt on napsahtanut toimittajalta yksi nolla liikaa.

Myöhemmin lause osoittautui virheettömäksi. Helsingin Sanomat siteeraa UPM:n toimitusjohtajan Jussi Pesosen mietteitä. Hänen mukaansa saneerauksen jälkeen yhtiöstä tulee erittäin "kilpailukykyinen valmistaja, jolla on maailman suurimmat ja leveimmät aikakauslehti- ja hienopaperikoneet". Kas kun ei kauneimmat. Pesonen kertoi myös uskovansa, että työntekijät tekevät ahkerasti töitä myös saneerausohjelman aikana. Ovat kuulemma sitoutunutta, motivoitunutta ja tehokasta porukkaa. Minun tekisi mieli ottaa Pesosta korvasta kiinni, pyöräyttää ympäri ja sanoa kuin äiti lapselle "Ettäs kehtaat!". Hänelle olisi jonkun pr-konsultin kannattanut vihjaista, että tämän positiivisen viestin kuulijoina on paitsi sijoittajia ja potentiaalisia asiakkaita, myös tehtaalta allapäin poistuvia perheenäitejä ja -isiä. Johtoportaan olisi oman hyvinvointinsa kannalta hyvä edes teeskennellä myötätuntoa. Minua etoo moinen peittelemättömän ylenkatseinen suhtautuminen työntekijöihin: "No niin pojat ja tytöt, eiköhän me askarrella yhdessä täällä ihan reippaasti, vaikka kohta saatte selkäänne. Hymyä huuleen!"

Suhtautumiseni irtisanomisuutisiin on ristiriitainen. Toisaalta olen ymmärtävinäni globaalin kilpailun vaatimukset ja ajatuksen siitä, että "jos nyt vapaaehtoisesti lyödään itseä korville, niin ensi viikolla ei tarvitse ottaa tyystin turpaan joltain toiselta". Toisin sanoen, valitaan kahdesta pahasta se pienempi. Onko pienempi paha tässä tapauksessa Voikkaan tehtaan ja yksittäisten paperikoneiden sulkeminen, mikä johtaa työpaikan häviämiseen noin 3000 suomalaiselta? Mitä ovat ne hyvät seuraukset ja kenelle? UPM:n pörssikurssit kohenivat ainakin hetkessä, mikä lämmittänee osakkeenomistajia. Ajan kanssa tulos ilmeisesti kasvaa, mikä lämmittänee...ketä? Jäljelle jääviä työntekijöitä, johtoporrasta, osakkeenomistajia? Voisin lyödä muutaman euron vetoa, että ei ainakaan ensin mainittua ryhmää. Toivottavasti olen väärässä.

Pidän aika välkkynä filosofi Maija-Riitta Ollilan esittämää ajatusta yritysten tavoitteista. Vielä 1970-luvulla yrityksen tavoitteeksi kirjattiin palveluiden tai tuotteiden tuottaminen. Tänä päivänä tavoite onkin osakkeenomistajien voiton kasvattaminen. Joskus varmaan on ajateltu jopa niin, että tehtaan toiminnan yhtenä tavoitteena on tarjota työntekijöille työtä ja elatusta. Nyt moinen näyttää olevan historian lehtien havinaa.

Minulle on monta kertaa sukulaisten ja tuttavien toimesta ehdotettu, että meidän kannattaisi muuttaa maalle tai ainakin johonkin pikkupaikkakunnalle. Siellä asunnot ovat halpoja, helsinkiläisyksiön hinnalla saa kaksikerroksisen omakotitalon. Näinhän monet tekevätkin ja saavat muiden etujen lisäksi paljon raikasta ilmaa, kauniita maalaismaisemia ja oman pihan kuokittavaksi. Varmasti Voikkaan tehtaan työntekijöistä moni on toteuttanut unelmansa ja rakentanut lainarahalla omakotitalon Kuusankoskelle. Nyt heidän tilanteensa saa minut, ei suinkaan ilkkumaan, vaan todella tuntemaan kylmät väreet selkäpiissä. Miten myyt asunnon paikkakunnalla, jonka ylivoimaisesti suurin työnantaja on kadonnut kuin yhdessä yössä? Toivottavasti toimitusjohtaja Pesonen ottaa edes yhden konjakkiryypyn heidän ahdingolleen.