Sunnuntaiaamun pyöräily kaupungin läpi on nautinto. Liikennettä ja meteliä on vähän. Lisäksi itsellä on moraalisen voittajan olo: Minäpä en makaa kotona krapulassa, vaan poljen tässä reippaana tyttönä töihin!

Sen verran heikkoutta luonteestani löytyy, että kävin eilen illalla duunin jälkeen yhdellä tummalla Velkolla. Keskustelin ystävän kanssa hänen tulevista häistään. Päänvaivaa morsiamelle aiheuttaa järjestelyintoisen anopin ja järjestelyinnottoman sulhasen yhtälö. Ystäväni olisi halunnut pienet häät ja vähän sukulaisvieraita, sulhanen ja äitinsä puolestaan haluavat kutsua kaikki tavoitettavissa olevat sukulaiset. Totesimme, että taustalla on perustavanlaatuinen näkemysero häiden perimmäisestä olemuksesta. Toiset näkevät sen mahdollisuutena tavata kaukaisiakin sukulaisia ja toiset haluavat jakaa tilaisuuden vain arkielämään kuuluvien ihmisten kanssa.

Itse tuskin tulen sädehtimään hunnutettuna morsiamena. Joskus nuorempana haaveilin täydellisistä häistä. Tunnustettakoon, että taisin jopa piirrellä paperille morsiuspuvun malleja. Nyttemmin ajatukset ovat muuttuneet. Jostain syystä perinteiset häämenot ovat muuttuneet mielessäni jotenkin teennäisiksi.

En pidä naimisiinmenoa kokonaan poissuljettuna vaihtoehtona. Fundamentalisti on samoilla linjoilla. Hän tyytyisi salahäihin vain pakollisten todistajien läsnäollessa. Minä en menisi niin pitkälle, mutta rajaisin vierasmäärän muutamaan kymmeneen. Lisäksi tulen asettamaan tiukan kiellon kaikenlaisille vaivaannuttaville seuraleikeille.