Sisäministeri Kari Rajamäen lausunnoista voisi päätellä, että Suomen suurin uhka on aktivistien ääripää tai mahdollinen terrori-isku. Olen kieltämättä huonokuuloinen, mutta en ole huomannut hänen kantavan yhtä suurta huolta perhe- ja muussa lähipiirissä tehtävien väkivaltarikosten suuresta määrästä. Entä tolkuton alkoholinkäyttö ja sen vaikutus muun muassa lapsiin? Nämä asiat vaikuttavat jokaisen arjessa.
Helsingissä asiasta pääsee jäljille, kun hyppää vaikka varttitunniksi kolmosen ratikkaan. Miksi minun pitää sietää kaupungilla liikkuessani loputonta määrää kännisiä kulkijoita ja miettiä, mahtaako tuo seuraava olla aggressiivinen vai ei? Ei ole kovin hääviä jännittää, kaatuuko humalainen tai huumeinen ukko lastenvaunujen päälle ratikassa. Ei auta, vaikka tämä haiseva herra sössöttää huojuessaan: "Onko siellä pikkuinen?".
Sekopäitä keskellä kirkasta päivää
Nousin keväisenä päivänä kuutosen ratikkaan Stockmannin edestä. Takanani sekava mies aloitti räksyttämisen, ensin toiselle samanhenkiselle kaverille, joka ei tuntunut reagoivan puheisiin millään tavalla. Tästä suivaantuneena räksyttäjä alkoi syöstä loukkauksiaan joka suunnalle, mutta erityiseksi kohteekseen hän otti ratikan oviaukon vieressä seisoskelevan parikymppisen tytön. "Saatana sinäkin, perkele!" Samalla ukko heilui ja sohi kävelykepillään. Kun hän nosti kepin kohti tyttöä, minä hermostuin. Pitäisikö minun, erittäin raskaana olevan naisen puuttua jollain uskottavalla tavalla tilanteeseen? Vaunussa istuvat miehet tuijottivat hermostuneesti ikkunasta ulos.
En tiedä, olisiko kanttini lopulta riittänyt, mutta onneksi sitä ei tarvinnut testata. Vaunu pysähtyi, kuski avasi koppinsa oven ja komensi miestä tukkimaan suunsa tai poistumaan kyydistä. Ankara äänensävy tehosi. Hetkeä aiemmin diktaattorin elkeitä esittänyt ukko istuikin alas ja mutisi: "Okei okei...".
Toisen kerran samana keväänä todistin raitiovaunussa Pasilassa, kun jostain aineesta sekaisin ollut roteva mies ahdisteli vieressään istunutta, lukioikäistä tyttöä. Hän piti itsepintaisesti kättään tytön reidellä ja kailotti tälle älyttömyyksiä. Tyttö tuijotti hätääntyneenä eteensä eikä vastannut mitään. Tuolloin heidän takanaan istunut nuori mies avasi suunsa ja käski sekopäätä lopettamaan tytön ahdistelun. Itse poistuin raitiovaunusta enkä nähnyt, mitä tapahtui, kun sekopää siirtyi raivoamaan tilanteeseen puuttuneelle miehelle.
Kenen poika?
Asialla on monta puolta. Kuljen kauppareissullani usein pienen puistikon läpi. Lähes aina penkillä torkkuu yksi tai useampi laitapuolen kulkija jaloissaan tyhjiä pulloja. Näky on surullinen. Mieleen nousee aina sama ajatus: Kenen isä, veli tai poika siinä istuu? He eivät ole aina olleet alkoholisteja tai narkomaaneja, vaan he kaikki ovat joskus kelluneet äitinsä mahassa. Niin kuin Poikakin, joka tuhisee tyytyväisenä vaunuissaan ja haaveilee käsittääkseni vain maitoryypyistä.
Olen kuullut, että Asem-kokouksen aikana haisevia herroja näkyi vähemmän kaupunkikuvassa. Mukava sattuma, kansainväliset vieraat saivat nauttia Helsingistä ilman häiriötekijöitä. Kaupungin asukkaiden osa on ajatella, että häiriköt kuuluvat kaupunkikuvaan. Asunnottomia alkoholisteja ei pidäkään siivota johonkin teollisuusalueen reunaan ja kuvitella heidän sitä myötä kadonneen. Mutta olisiko oikeasti mahdollista toimia niin, että näiden raiteilta pudonneiden määrä ei ainakaan kasvaisi?
Se kai vaatisi politiikkaa, jossa keskityttäisiin todenteolla tämän päivän ongelmiin, ei vain tulevaisuuden uhkakuviin. Onneksi sisäministeri on edes huolehtinut poliisin mellakkavarustuksen kuntoon. Saisinkohan suojakilven lainaksi, kun seuraavan kerran lähdemme kolmosen ratikalla Pojan kummatädin luokse Kallioon?
JK. Poika röhisee ja niiskuttaa. Toinen on vasta reilut kaksi kuukautta vanha, ihan pieni. Äidin ainaisesta syyllisyydestä saatiin uusi esimerkki: Minä kurja äiti menin tartuttamaan tämän taudin lapseeni.
Kommentit