Sallittehan muutaman huomion tuoreen perheen elämästä? Yritän laajentaa aivotoimintaani vähitellen, mutta tällä hetkellä ajatukset pyörivät tuon ihanan puolimetrisen ympärillä.

Syöminen on elämän keskiössä. Kun pojan naama vääntyy ja alahuuli alkaa väpättää, vaivaan on vain ja ainoastaan yksi lääke. Kotona huudetaankin maitoautoa tämän tästä. Yleensä aviomiehen välittämä pyyntö kajahtaa, kun vaimo on päässyt suihkuun. Olen huomannut, että vettä ei todellakaan tarvitse läträtä -  puolessa minuutissa pystyy peseytymään ihan mainiosti.

Imettäminen itsessään on mukavaa. Olen kahden viikon aikana ehtinyt imettää kahvilassa, muutamassa ravintolassa, kirjastossa, vaatekaupassa ja urheilukentän laidalla. Minua ei ole mulkoiltu vihaisesti, vaikka moisesta etukäteen varoiteltiinkin. Jollain tapaa jopa odotan, että joku synkkämielinen kanssakulkija tulisi valittamaan julki-imetyksestä. Olen jo keksinyt varastoon useita vastakommentteja. "Voin pyytää tarjoilijaa kattamaan myös sinulle aterian vessaan", "Ei kai tämä kaistale naisen rintaa kiihota sinua liikaa?" ja "Painu helvettiin".

Lapsi pitää syödessään tavatonta meteliä, mussutusta, ininää, äninää ja ähkinää. Välillä hän röyhtäilee, päästää ilmaa ja hikottelee kesken ruokailun, kunnes lopulta sammuu tissi suussaan. Toivottavasti pystymme Fundamentalistin kanssa iskostamaan pojalle joitain pöytätapoja ennen hänen ensimmäisiä treffejään.