Kävimme eilen Krunikassa vetämässä vauvantuoksua henkeen. Pikkurouvan kotiin oli muuttanut pieni, harottavakatseinen poika. Hän loikoili onnellisena, haroi sormillaan ilmaa ja välillä inahti maidonkaipuussaan. Elämä on yksinkertaista, kun on viikon vanha. 

Pikkurouva oli tyytyväinen synnytyskokemukseensa. Hän oli omien sanojensa mukaan pelännyt suotta, asiat olivat edenneet jouhevasti ja apu oli ollut aina saatavilla. Tämä siitäkin huolimatta, että maaliskuu taitaa olla synnytyslaitosten pahin rysä, kun juhannusrakkauden huumassa alkunsa saaneet näkevät päivänvalon.

Pikkurouvan motivaatiota lisäsi myös miehen kannustus. Tämä oli jopa luvannut hankkia vaimolleen jonkun palkinnon uurastuksesta. Palkinnon luonteesta ei ollut vielä selvyyttä ennen laitokselle menoa, mutta pulma ratkesi synnytyssalissa. Pikkurouva huudahti supistelujen ja ilokaasuhöyryjen keskeltä miehelleen: "Valkokultaa ja timantteja!!"

Minä sain tästä tietenkin ideoita. Tottakai myös minun pitää saada vauvantekopalkinto. Kultaa ja timantteja en kuitenkaan tarvitse, koska sellainen yhdistelmä lojuu jo pöydällä kultasepänliikkeen rasiassa. Minulla ja Fundamentalistilla on tapaaminen Helsingin maistraatissa parin viikon kuluttua.