Kuuntelin aamulla töihin mennessäni radiosta haastattelua, jossa PMMP:n Mira arvosteli Aki Kaurismäen uusimman elokuvan Laitakaupungin valot. Pystyin kuuntelemaan jutustelua ilman vatsanvääteitä siihen asti, kunnes ohjelmassa soitettiin pätkä elokuvan ääniraitaa. Illalla Arto Nybergissä haastateltiin leffan grillimyyjää näyttelevää Maria Heiskasta. Tottakai näytettiin myös kohtaus elokuvasta. Päänsärky.

Miksi helvetissä elokuvassa kaikkien henkilöiden pitää puhua ja käyttäytyä samalla tavalla? Heiskasen grillimyyjän olisi voinut kenenkään huomaamatta vaihtaa Kati Outisen pelastusarmeijan työntekijään edellisessä Mies vailla menneisyyttä -elokuvassa. Heiskasen mukaan Kaurismäen tapa ohjata näyttelijöitään tähtää mahdollisimman riisuttuun, minimalistiseen ilmaisuun. Se kuulemma tuo kaikkein oleellisimman ytimen esille. Anteeksi kuinka ja minkä?

Minusta se, että elokuvassa jokaikinen jannu ja mirkku tuijottaa samalla lasittuneella katseella ja latelee yhden nuotin repliikkejä on lähinnä tekotaiteellista ja tylsää. Aki Kaurismäki on kuulemma osannut pukea suomalaisuuden kuviksi. Siunatkoon.