Äiti ja isä tulevat hetken päästä vierailulle kotiimme. Kuinka ollakaan, olen siivonnut koko aamupäivän. Ikään kuin kuin omat vanhempani eivät tuntisi minua. He tietävät varsin hyvin, että siivous ei kuulu mielipuuhiini.

Kun asuin kotona, kävin jatkuvaa väittelyä äitini kanssa siitä, onko huoneeni ulkonäkö pelkästään minun oma asiani. Itse en nähnyt mitään ongelmaa. Kaikki mikä oli huoneeni oven sisäpuolella oli mielestäni omaa reviiriäni. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että äidin valituskampanjan taustalla oli hienostuneempia arvoja. Kasvatustavoitteita. Hän kai halusi, että oppisin siistiksi ja täsmälliseksi. Sellaisten ihmisten ajatellaan selviävän elämässään hunsvontteja paremmin. Tietyissä rajoissa ajatus varmaan toimiikin. On ihan hyvä huolehtia perusvelvollisuuksistaan muita ihmisiä kohtaan. Näin säilyttää paitsi ihmissuhteet myös luottotietonsa ja puhtaan rikosrekisterinsä.

Toisinaan ihminen kuitenkin itse ryhtyy asettamaan itselleen vaatimuksia, joita ympäröivä yhteiskunta ei ole edes tajunnut esittää. Muistan yhä kouluajoilta ne kuuliaiset oppilaat, jotka tekivät enemmän kuin parhaansa, lukivat kokeisiin ja rustasivat läksyjä illat ja viikonloput. Varmuuden vuoksi käyttivät runsaasti aikaa vihkojen marginaalien mittaamiseen ja eriväristen alleviivauskynien käyttämiseen. Kun kokeesta napsahti 8,5 tai 9-, heidän kasvoilleen nousi puna ja silmiin kyyneleet. Kun opintojenohjaaja vielä muistutti, kuinka vaikeaa maaseudun lukiosta on jatkaa mihinkään yliopistotason opintoihin, ahdistus kasvoi entisestään. Loppujen lopuksi omasta luokastani reilusti yli puolet päätyi korkeakouluopintoihin.

Moni pärjää ilman derivointia

Itse peruslaiskana ihmisenä olen pärjännyt ihan hyvin (eli 8+). En ole tarvinnut menestystä jokaisella mahdollisella opiskelualueella. Toisista opinnoista olen saanut keskinkertaisia arvosanoja, toisista surkeita ja joistain hyviä tai erinomaisia. Olen kuitenkin pyrkinyt pitämään huolen siitä, että omassa ammatissani osaan tarpeeksi. Olen kiihkeästi halunnut perehtyä asioihin, jotka hyödyttävät minua työssäni tai yksityiselämässäni.

Voin siis huoletta antaa fyysikoiden pohtia maailmankaikkeutta ja lääkäreiden perehtyä uusiin hoitomenetelmiin. Joskus olisi ollut mukava kuulla peruskoulun ja lukion opettajilta: "Hei, ei se haittaa, vaikka et osaa derivointia, kyllä sä pärjäät". Jostain syystä opettajat halusivat toistuvasti muistuttaa, että jotain peruuttamatonta vahinkoa tapahtuu, jos oppilas ei 13-19 vuoden iässä hallitse sitä tai tätä aluetta. Itse asiassa yleissivistyksen aukkojenkin kanssa selviää, jopa aikuisena ja jopa toimittajana. Kun ei millään muista Ruotsin korkeimman vuoren nimeä, voi hakeutua netin tai tietosanakirjojen äärelle. (Kebnekaise 2117m).

En yritä väheksyä yleissivistyksen merkitystä. Mielenkiintoiset asiat ja niiden pohtiminen on elämän suola. Mielestäni peruskoulun ja lukion tärkein tehtävä on antaa oppilaalle ajattelukyky ja kiinnostus ympäröivään maailmaan. Huolellisuus, täsmällisyys, hyvä käytös ja viivaimella mitatut marginaalit ovat nekin tärkeitä asioita, tietenkin. Joskus kouluaikana vain tuntui, että ne olivat tärkeimpien asioiden listan ylivoimaisia ykkösiä.

Todennäköisesti koulumaailma on muuttunut. Itse poistuin peruskoulusta vuonna 1993 ja lukiosta 1996. Pääsin toisella yrittämällä ja ihan hyvällä kasiplus-todistuksella opiskelemaan yliopistoon ainetta, johon otetaan vain pienenpieni osa hakijoista. Lukion opinto-ohjaaja oli tosin suositellut meille abiturienteille, että kannattaisi hakea opiskelemaan jotain sellaista yliopistoainetta, jonka sisäänpääsyprosentti on mahdollisimman suuri. Siinä oli maalaispitäjän luottamus omiin tulevaisuuden toivoihinsa.