Äiti ja isä tulevat hetken päästä vierailulle kotiimme. Kuinka
ollakaan, olen siivonnut koko aamupäivän. Ikään kuin kuin omat
vanhempani eivät tuntisi minua. He tietävät varsin hyvin, että siivous
ei kuulu mielipuuhiini.
Kun asuin kotona, kävin jatkuvaa väittelyä äitini kanssa siitä, onko
huoneeni ulkonäkö pelkästään minun oma asiani. Itse en nähnyt mitään
ongelmaa. Kaikki mikä oli huoneeni oven sisäpuolella oli mielestäni
omaa reviiriäni. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että äidin valituskampanjan
taustalla oli hienostuneempia arvoja. Kasvatustavoitteita. Hän kai
halusi, että oppisin siistiksi ja täsmälliseksi. Sellaisten ihmisten
ajatellaan selviävän elämässään hunsvontteja paremmin. Tietyissä
rajoissa ajatus varmaan toimiikin. On ihan hyvä huolehtia
perusvelvollisuuksistaan muita ihmisiä kohtaan. Näin säilyttää paitsi
ihmissuhteet myös luottotietonsa ja puhtaan rikosrekisterinsä.
Toisinaan ihminen kuitenkin itse ryhtyy asettamaan itselleen
vaatimuksia, joita ympäröivä yhteiskunta ei ole edes tajunnut esittää.
Muistan yhä kouluajoilta ne kuuliaiset oppilaat, jotka tekivät enemmän
kuin parhaansa, lukivat kokeisiin ja rustasivat läksyjä illat ja
viikonloput. Varmuuden vuoksi käyttivät runsaasti aikaa vihkojen
marginaalien mittaamiseen ja eriväristen alleviivauskynien
käyttämiseen. Kun kokeesta napsahti 8,5 tai 9-, heidän kasvoilleen
nousi puna ja silmiin kyyneleet. Kun opintojenohjaaja vielä muistutti,
kuinka vaikeaa maaseudun lukiosta on jatkaa mihinkään yliopistotason
opintoihin, ahdistus kasvoi entisestään. Loppujen lopuksi omasta
luokastani reilusti yli puolet päätyi korkeakouluopintoihin.
Moni pärjää ilman derivointia
Itse peruslaiskana ihmisenä olen pärjännyt ihan hyvin (eli 8+). En ole
tarvinnut menestystä jokaisella mahdollisella opiskelualueella.
Toisista opinnoista olen saanut keskinkertaisia arvosanoja, toisista
surkeita ja joistain hyviä tai erinomaisia. Olen kuitenkin pyrkinyt
pitämään huolen siitä, että omassa ammatissani osaan tarpeeksi. Olen
kiihkeästi halunnut perehtyä asioihin, jotka hyödyttävät minua työssäni
tai yksityiselämässäni.
Voin siis huoletta antaa
fyysikoiden pohtia maailmankaikkeutta ja lääkäreiden perehtyä uusiin
hoitomenetelmiin. Joskus olisi ollut mukava kuulla peruskoulun ja
lukion opettajilta: "Hei, ei se haittaa, vaikka et osaa derivointia,
kyllä sä pärjäät". Jostain syystä opettajat halusivat toistuvasti
muistuttaa, että jotain peruuttamatonta vahinkoa tapahtuu, jos oppilas
ei 13-19 vuoden iässä hallitse sitä tai tätä aluetta. Itse asiassa
yleissivistyksen aukkojenkin kanssa selviää, jopa aikuisena ja jopa
toimittajana. Kun ei millään muista Ruotsin korkeimman vuoren nimeä,
voi hakeutua netin tai tietosanakirjojen äärelle. (Kebnekaise 2117m).
En yritä väheksyä yleissivistyksen merkitystä. Mielenkiintoiset asiat
ja niiden pohtiminen on elämän suola. Mielestäni peruskoulun ja lukion
tärkein tehtävä on antaa oppilaalle ajattelukyky ja kiinnostus
ympäröivään maailmaan. Huolellisuus, täsmällisyys, hyvä käytös ja
viivaimella mitatut marginaalit ovat nekin tärkeitä asioita, tietenkin.
Joskus kouluaikana vain tuntui, että ne olivat tärkeimpien asioiden
listan ylivoimaisia ykkösiä.
Todennäköisesti koulumaailma
on muuttunut. Itse poistuin peruskoulusta vuonna 1993 ja lukiosta 1996.
Pääsin toisella yrittämällä ja ihan hyvällä kasiplus-todistuksella
opiskelemaan yliopistoon ainetta, johon otetaan vain pienenpieni osa
hakijoista. Lukion opinto-ohjaaja oli tosin suositellut meille
abiturienteille, että kannattaisi hakea opiskelemaan jotain sellaista
yliopistoainetta, jonka sisäänpääsyprosentti on mahdollisimman suuri.
Siinä oli maalaispitäjän luottamus omiin tulevaisuuden toivoihinsa.
keskiviikko, 14. syyskuu 2005
Kommentit