Olen yllättäen joutunut tilanteeseen, jossa työpaikkani on uhattuna.
Yleensä olen itse ollut uutisoimassa muiden työntekijöiden
yt-neuvotteluja ja irtisanomisuhkaa. Nyt osat ovat toisinpäin.
En oikein tiedä, pelkäänkö työni menettämistä. Haluan mielelläni jatkaa
nykyisen työnantajan palveluksessa, mutta uskon tarvittaessa selviäväni
ilman sitäkin. Luulen, että löytäisin ennenpitkää uuden, kiinnostavan
palkanmaksajan. En kuitenkaan voisi suorittaa etsintöjä kovin pitkään,
sillä talouden lait ovat armottomat. Fundamentalisti pyysi jo
varovasti, että ryhtyisin varmuuden varalta lukemaan
työpaikkailmoituksia. Hän ei kuulemma halua maksaa asuntolainaa yksin.
Kieltämättä tässä olisi sopiva tilaisuus repäistä ja tehdä jotain
uutta. Olenhan pohdiskellut mahdollisuutta jo aiemmin. Silloin
luonnollisesti ajattelin, että lähtisin uudelle uralleni
vapaaehtoisesti. Väläyttelin jokin aika sitten blogissani
fillarilähetin pestiä, huumorimielessä. Koskaan ei näemmä tiedä,
milloin vitsi muuttuu totiseksi todeksi ja pitkä ilo itkuksi. Uskon
edelleen, että fillarilähettinä olo olisi mukavaa. Nauttisin raikkaasta
ilmasta ja kiitäisin tukka hulmuten Nopsallani Helsingin halki. Taitaa
vain olla niin, että asuntolainan lyhennys ja muut
tulevaisuudensuunnitelmat jäisivät toteuttamatta.
Lopulta
minulla on rajattu määrä todellisia, järkeviä vaihtoehtoja.
Kärjistetysti: toimittajan, opettajan tai tiedottajan työt. Kaksi
ensimmäistä ovat tuttuja hommia ja kolmas olisi sukellus uuteen.
Jokaisessa työssä on hyvät ja huonot puolensa. Tässä kootusti huonot
puolet:
Toimittaja - Työ liiankin tuttua, vaihtelu virkistäisi,
Opettaja - Suuri vastuu yksittäisistä opiskelijoista, paljon paperihommaa
Tiedottaja - Sidottu työnantajan näkökulmaan, pr-puoli hirvittää välillä
Tietysti koko pohdinta lähtee siitä olettamuksesta, että joku
ystävällinen työnantaja palkkaisi minut. Oman yrityksen pyörittäminen
ei tule kyseeseen, ainakaan vielä. Yksi vaihtoehto on mainitsematta:
kenties perustan suurperheen ja ryhdyn kokopäiväiseksi kotirouvaksi.
Tiedän, tiedän ei ole helppoa sekään. Eipähän kuitenkaan tarvitsisi
ravata työpaikkahaastatteluissa. Pitäisi vain saada eräs kaksilahkeinen
mukaan tunnelmaan.
Työn orjat, sorron yöstä nouskaa
Kun firman johto kertoi irtisanomissuunnitelmistaan, työntekijät
ryhtyivät kukin pohtimaan omaa tilannettaan. Ammattiliiton edustajilta
kyseltiin varovasti, milloin ruskea kirjekuori kolahtaa postiluukusta.
Kunnes eräs luottamushenkilö huudahti: "Ettekö te ihmiset halua
taistella?"
Ai sellainenkin vaihtoehto olisi olemassa?
Nykyään väki on niin peloissaan kovien, globaalien markkinoiden edessä,
että oma työpöytä tyhjennetään vapaaehtoisesti jo pienestä vihjeestä.
Lain mukaan näillekään irtisanomisille ei ole perusteita. Loppujen
lopuksi kuka hyvänsä työnantaja voi vähentää väkeä missä hyvänsä
taloudellisessa tilanteessa. Suomessa se on helppoa ja halpaa.
torstai, 15. syyskuu 2005
Kommentit