Olen yllättäen joutunut tilanteeseen, jossa työpaikkani on uhattuna. Yleensä olen itse ollut uutisoimassa muiden työntekijöiden yt-neuvotteluja ja irtisanomisuhkaa. Nyt osat ovat toisinpäin.

En oikein tiedä, pelkäänkö työni menettämistä. Haluan mielelläni jatkaa nykyisen työnantajan palveluksessa, mutta uskon tarvittaessa selviäväni ilman sitäkin. Luulen, että löytäisin ennenpitkää uuden, kiinnostavan palkanmaksajan. En kuitenkaan voisi suorittaa etsintöjä kovin pitkään, sillä talouden lait ovat armottomat. Fundamentalisti pyysi jo varovasti, että ryhtyisin varmuuden varalta lukemaan työpaikkailmoituksia. Hän ei kuulemma halua maksaa asuntolainaa yksin.

Kieltämättä tässä olisi sopiva tilaisuus repäistä ja tehdä jotain uutta. Olenhan pohdiskellut mahdollisuutta jo aiemmin. Silloin luonnollisesti ajattelin, että lähtisin uudelle uralleni vapaaehtoisesti. Väläyttelin jokin aika sitten blogissani fillarilähetin pestiä, huumorimielessä. Koskaan ei näemmä tiedä, milloin vitsi muuttuu totiseksi todeksi ja pitkä ilo itkuksi. Uskon edelleen, että fillarilähettinä olo olisi mukavaa. Nauttisin raikkaasta ilmasta ja kiitäisin tukka hulmuten Nopsallani Helsingin halki. Taitaa vain olla niin, että asuntolainan lyhennys ja muut tulevaisuudensuunnitelmat jäisivät toteuttamatta.

Lopulta minulla on rajattu määrä todellisia, järkeviä vaihtoehtoja. Kärjistetysti: toimittajan, opettajan tai tiedottajan työt. Kaksi ensimmäistä ovat tuttuja hommia ja kolmas olisi sukellus uuteen. Jokaisessa työssä on hyvät ja huonot puolensa. Tässä kootusti huonot puolet:

Toimittaja - Työ liiankin tuttua, vaihtelu virkistäisi,
Opettaja - Suuri vastuu yksittäisistä opiskelijoista, paljon paperihommaa
Tiedottaja - Sidottu työnantajan näkökulmaan, pr-puoli hirvittää välillä

Tietysti koko pohdinta lähtee siitä olettamuksesta, että joku ystävällinen työnantaja palkkaisi minut. Oman yrityksen pyörittäminen ei tule kyseeseen, ainakaan vielä. Yksi vaihtoehto on mainitsematta: kenties perustan suurperheen ja ryhdyn kokopäiväiseksi kotirouvaksi. Tiedän, tiedän ei ole helppoa sekään. Eipähän kuitenkaan tarvitsisi ravata työpaikkahaastatteluissa. Pitäisi vain saada eräs kaksilahkeinen mukaan tunnelmaan.

Työn orjat, sorron yöstä nouskaa

Kun firman johto kertoi irtisanomissuunnitelmistaan, työntekijät ryhtyivät kukin pohtimaan omaa tilannettaan. Ammattiliiton edustajilta kyseltiin varovasti, milloin ruskea kirjekuori kolahtaa postiluukusta. Kunnes eräs luottamushenkilö huudahti: "Ettekö te ihmiset halua taistella?"

Ai sellainenkin vaihtoehto olisi olemassa? Nykyään väki on niin peloissaan kovien, globaalien markkinoiden edessä, että oma työpöytä tyhjennetään vapaaehtoisesti jo pienestä vihjeestä. Lain mukaan näillekään irtisanomisille ei ole perusteita. Loppujen lopuksi  kuka hyvänsä työnantaja voi vähentää väkeä missä hyvänsä taloudellisessa tilanteessa. Suomessa se on helppoa ja halpaa.