Olimme auttamassa Pikkurouvan ja hänen miehensä muuttoa. Kun näin pariskunnan uuden kodin, ajatukseni vaihtelivat myötäonnesta hienoiseen katkeruuteen. Mikä oikeus ihmisellä on päästä vuokralaiseksi Suomen pankin naapuriin? Minäkin haluan asua valoisassa ja kauniissa Krunikassa. Perhana sentään.

Asunnonvaihto tuli tarpeeseen, sillä maaliskuussa Pikkurouvan perheeseen tulee uusi vallankäyttäjä. Raskaus alkaa jo olla julkista tietoa. Nainen itsekin suhtautuu tilaansa jo huomattavasti onnellisemmin, kun pahin etominen on takana.

Muuttoavustajan rooli oli mukava. Erityisen mukavaa on poistua paikalta, kun kaikki laatikot, pussit ja kampsut on työnnetty sisään asuntoon. Onneksi omassa kodissamme tavarat ovat jo suurin piirtein löytäneet paikkansa maaliskuisen muuton jälkeen. Että sellaista itsetyytyväisyyttä ilmassa.

Ei suomalaisia vaarassa

Muutosta syöksyin suoraan töihin. Veikkasin lähtiessäni kaljaa siemaileville ja uutisonnea toivottaville ystäville, että luultavasti pääsen taas käyttämään aina niin tehokasta kärkilausetta: \"Ainakin x ihmistä on kuollut tuhoisassa...\" Niinpä niin. Jo matkalla töihin sain tiedon pommi-iskuista Balin turistikohteisiin. Siitä olikin hyvä aloittaa.

Uhriluku nousee koko ajan. Ulkoministeriöstä vakuutellaan, että kuolleiden ja loukkaantuneiden joukossa ei ole suomalaisia. Jos jotain ikävää tapahtuu ulkomailla, ensimmäinen kysymys myös uutistoimituksessa on yleensä: \"Onko suomalaisia vaarassa?\". Toisaalta lähestymistapa tuntuu välillä turhan nationalistiselta, mutta toisaalta omaisistaan huolehtiville nämä tiedot voivat olla arvokkaampia kuin mikään maailmassa. Nykyään ehkä osataan vielä enemmän pelätä suomalaisten puolesta, kun tsunami osoitti, että myös suomalaiselle voi käydä huonosti ulkomailla.

Ulkoministeriössä tuntuu kriisiviestintä toimivan napakasti. Ainakin tänään toimittajaan suhtauduttiin myönteisesti ja asiat selvitettiin niin, että tulkinnanvaraa ei jää kuten tsunamin yhteydessä.