Jokin minussa käskee kirjoittamaan pääministerin epäonnisesta rakkausseikkailusta. Kommentteja tapahtumista on vuodatettu pilvin pimein jo monessa blogissa ja lehtien kolumneissa, mutta en voi vastustaa kiusausta.

Susan Kurosesta tyydyn toteamaan, että kyseessä näyttää olevan aikuinen nainen, joka käyttäytyy kuin teinityttö. Hän huumaantui mahdollisuudesta päästä pääministerin ykkösnaiseksi, mutta unohti kärsivällisyyden. Ja itsekunnioituksensa. Kuronen ei ole poliittinen vaikuttaja. Hänellä ei ole julkisuudessa mitään muuta roolia kuin pääministerin entinen heila, joten arvaan, että vuoden kuluttua hänen nimensä mainitseminen nostaa kuulijoiden kasvoille vain epätietoisuuden. Häh?

Mutta mitä tulee Mattiin, olen ymmälläni. Korkean profiilin poliitikon olisi syytä olla huomattavasti tarkempi toimissaan. Nyt mies sentään vaikenee, vaikka ex-heila yllyttääkin häntä kaksintaisteluun mediassa. Missä oli harkinta silloin, kun hän päätti tuoda naisystävänsä julkisuuteen? Tarkoitan tällä sitä, että Kurosta olisi ehdottomasti pitänyt opastaa median suhteen rautaisella otteella.

Sinänsä minulle on ihan yksi ja sama, millaisia yksityiskohtia pariskunnan suhteeseen on sisältynyt. En voi kuitenkaan olla pohtimatta, mitä kertoo keski-ikäisestä poliitikosta se, että hän lopettaa ihmissuhteen tekstiviestillä. Vai lopettiko? Kurosen tarinat ovat muuttuneet päiväkohtaisesti, ja mikään ei takaa, etteikö tarkennuksia tästäkin vielä kuulla.

Vielä enemmän kuin Vanhasta tai Kurosta, mietin kollegojani. Olen itse tehnyt journalismia kymmenen vuoden aikana vain uutis- ja ajankohtaispuolella sähköisissä välineissä, joten minun ei ole tarvinnut kysyä julkisuuden henkilöiltä näiden seksielämästä. Olisin vilpittömästi utelias kuulemaan, millaisella motivaatiolla ja journalistisella ideologialla rajuimman linjan juorutoimittajat tekevät työtään. Miltä heistä tuntuu, kun haastateltava kertoo jotain hyvin henkilökohtaista tajuamatta todella, että intiimi asia on pian koko kansan luettavana ja päiviteltävänä? Epäilen nimittäin, että moni ihminen kriisin keskellä haluaa puhua tunnoistaan vaikka vieraallekin ihmiselle, jos tämä vain haluaa kuunnella. Tuolloin toimittajien eteen joutuvat noviisit ovat pahassa paikassa.

En ymmärrä nuorten suomalaisten yltyvää halua päästä julkkikseksi, esimerkiksi television reality-ohjelmien kautta. Useinhan he perustelevat haavettaan taloudellisella menestyksellä tai julkisen työuran luomisella.

Eivätkö kokemukset ole jo osoittaneet, että todellista yhteyttä tositv-tähteyden ja taloudellisen menestyksen välillä ei ole? Jossainhan pitäisi olla joukko realityissä menestyneitä ja myöhemmin julkisen uran luoneita ihmisiä. Uusimmat yrittäjät ovat tämänvuotisen Big Brotherin kilpailjoita. Kuulin heistä erään todenneen, että hän voi nyt jättää entiset työnsä ja ryhtyä televisiohommiin.