Nassu on jättänyt meidät. Suostuimme meille edulliselta kuulostavaan vaihtokauppaan ja annoimme parikymmentä vuotta vanhan Nissanimme sukulaisteni firmalle työmiesten käyttöön. Tilalle saimme kymmenen vuotta nuoremman Mazdan, jonka olemme nyt nimenneet Makeksi.

Kun Nassun takavalot häipyivät pihastamme, tunsin kummallista kaihoa. Auton takia? Minäkö? On kurjaa ajatella, että siellä ne armottomat raksakundit nyt rälläävät rakkaalla Nassullamme. Tunnen huonoa omatuntoa siitä, että luovutin autoraukan huonoihin kotioloihin.

En ole koskaan pitänyt itseäni materiaan kiintyvänä ihmisenä, saatika minään autonaisena. Nyt on myönnettävä, että jossain nurkan takana sekin ominaisuus piilotteli.

Lohtua ikävään tuo se, että uusi automme on ihan näppärä vehje. Se on rekisteröity seitsemälle henkilölle. Takatilaan, ns. sikaosastoon voi laittaa väliaikaiskuljetukseen kaksi ihmistä. Hmm. Jos äitiyslomani jälkeen minua ei huolita takaisin töihin, voin aloittaa pimeän tilataksibisneksen Helsingissä.

Toinen vaihtoehto on tietenkin se, että täytämme ylimääräiset paikat lapsilla ja saksanpaimenkoiralla. Sitten olisi kätevä ajella Nurmijärvellä sijaitsevaan omakotitaloomme ja piipahtaa matkalla ostoksilla superhypermarketissa.  Vai häh?