Tapasin entisen heilan lähes vuosikymmenen takaa. Hän kuului aikoinaan niihin merkityksellisiin ihmisiin, joista oli vaikea päästä irti.

Entinen heila osui tielleni Kaivopuistossa, kun nautiskelin aurinkoisesta säästä Pojan kanssa. Mies oli pukeutunut laatuun, vaatteisiin, joita ei osteta kahdella eurolla dressmannilta. Tiesin jo entuudestaan, että hänellä on oma yritys. Päättelin bisneksen olevan hyvällä tolalla. Hän kertoikin yrityksen tehneen uuden aluevaltauksen, joka on osoittautunut menestykseksi.

- Annamme pikalainoja, ehkä olet kuullut?

Olen tosiaan. Lainaa tekstiviestillä tilille varttitunnissa, tolkuttomilla koroilla höystettynä eli kyseessä on koronkiskurien täyttynyt unelma. Porttikongeissa kuiskitaan myös, että näiden firmojen käyttämät pääomat ovat kaikkea muuta kuin puhdasta rahaa.

Kävelin entisen heilani kanssa vähän matkaa samaan suuntaan. Hän meni hakemaan autoaan rannasta. Mikäs se siellä seisoikaan? Auringossa kiilteli kaupunkimaasturi. Jos niiden määrästä pitäisi päätellä, Suomen huonokuntoisimmat tiet löytyvät Etelä-Helsingin Eirasta. Kaupunkimaasturi on todellinen peniksen jatke, täysin hyödytön ympäristön tuhoaja ja liikenteen vaarantaja.

Jatkoimme omiin suuntiimme. Minä lastenvaunujen kanssa kohti kotia ja hän Hummerillaan tapaamaan ulkomaalaisia liiketuttaviaan.

Elämä näköjään heittelee. Kuinka vähän sitä itse asiassa nuorena ihastuksissaan ymmärsi toisen ihmisen arvomaailmasta?