Viisitoistakesäisen mieli on herkkä. Kesä, leiri, pojat, tytöt, aurinko, raamattu, taivas, synti ja helvetti...  

Helsingin Sanomissa kerrottiin tällä viikolla, kuinka rippikoulun voi suorittaa myös tietoverkon välityksellä. Opiskelumuotoa hyödyntävät mm. ne, jotka haluavat ryhtyä kummiksi, mutta eivät pääse hommaan rippikoulusuorituksen puuttumisen takia. Jutussa haastateltu seurakunnan työntekijä piti mahdollisuutta hyvänä, mutta korosti, että missään nimessä nuorten kanssa tätä opiskelumuotoa ei pidä käyttää. "Koska nuorten pitää saada omaksua asiat kaikilla aisteillaan".

Todellakin, tässä piilee vaaransa. Mikäli nuoret eivät keskustele uskonnollisista kokemuksista nuotion äärellä illan pimetessä, tärkeä aistillinen kokemus jää saamatta. Taivaaseen pääsemisen ja synnin pohdiskelu muun maailman ulkopuolella leirikeskuksessa tuottaa seurakunnalle hedelmällisempiä tuloksia.

Itse olin rippileirillä vuonna 1992. Muistan kurkkua kuristavan tunteen, kun yöllä nuotiohetkien jälkeen mietin sängyssä kuolemaa ja helvettiä. Isosten ja seurakunnan työntekijöiden tarinat jäivät pyörimään 15-vuotiaan keskeneräiseen mieleen. Muistan leiriltä myös monia hauskoja asioita, pelejä, pelleilyä ja poikien katselua kesäauringon paistaessa.Yhdistelmä olikin erittäin toimiva. Leirin jälkeen monet nuoret ryhtyivät seurakunta-aktiiveiksi. Useimpien kohdalla innostus kesti lukioikään asti ja hiipui sitten pois.

Aivan varmasti verkko-opiskelu vaarantaisi rippileirin tehokkaan hengellisen vaikutuksen. Olen tosin joskus pyöritellyt sellaistakin ajatusta, että voisi olla viisasta antaa 15-vuotiaan kypsyttää henkistä ja hengellistä maailmaansa vähitellen, kaikessa rauhassa.