Olen blondi. Siis pitkästä aikaa. Nelisen vuotta sitten aloitin asteittaisen muutoksen tummatukkaiseksi. Jossain matkan varrella pää on ollut huutavan punainen, omasta mielestäni ihan kiva. Jotenkin kyllä epäilen, että ympäristö oli hiljaa mielessään eri mieltä.

Fundamentalisti ei tiedä viimeisimmästä kuontalohankkeestani. Hän on tosin ilmaissut ilahtumisensa sen suhteen, että aurinko poltti hiukseni vaaleammiksi kesän ja Portugalin aikana. Oletan siis, että illalla nähtävä reaktio on joko täydellinen välinpitämättömyys tai ilahtuminen.

En kertonut hänelle, että olin tänään menossa kampaajalle. En sinänsä halua piilotella rakkaaltani asioita, mutta tein näin tällä kertaa, jotta hän saisi maistaa omaa lääkettään. Jostain syystä miehellä on tapana jättää kertomatta yksinkertaisia, arkisia suunnitelmiaan. Kun Fundamentalisti menee parturiin, hän myhäilee lähtevänsä käymään "tuolla noin". Kun kysyn uudelleen, mihin hän on menossa, vastaus on jotain "yhteen paikkaan". Tunnin päästä hän palaa muutaman sentin lyhyempien hiusten kera. Ilmeisesti Fundamentalisti olettaa, että asia tulee minulle ihastuttavana yllätyksenä. Juu tavallaan.

Toisaalta, voi myös olla, että itsenäiseksi oppinut ihminen ei halua parisuhteessaan ryhtyä jakamaan jokaikistä arjen detaljia. Sopiihan se, kunhan kertoo isommat kuulumiset. Jos aikoo muuttaa pois kotoa, voi laittaa tekstiviestin jo edellisenä päivänä.

Kokeillaanpa nyt, millaista iloa elämään tämä arkisalaileva toimintatapa tuo. Samalla pääsen myös testaamaan, oliko luottokampaajani oikeassa. Blondit kuulemma saavat kaiken mitä haluavat. Muistaakseni väite ei aiemman blondiuteni aikana pitänyt kutiansa, mutta ehkä ajat ovat muuttuneet.

ps. Voiko tavallisella, teeveestä tuntemattomalla keskivertonaisella ylipäätään olla luottokampaajaa?