Olen blondi. Siis pitkästä aikaa. Nelisen vuotta sitten aloitin
asteittaisen muutoksen tummatukkaiseksi. Jossain matkan varrella pää on
ollut huutavan punainen, omasta mielestäni ihan kiva. Jotenkin kyllä
epäilen, että ympäristö oli hiljaa mielessään eri mieltä.
Fundamentalisti ei tiedä viimeisimmästä kuontalohankkeestani. Hän on
tosin ilmaissut ilahtumisensa sen suhteen, että aurinko poltti hiukseni
vaaleammiksi kesän ja Portugalin aikana. Oletan siis, että illalla
nähtävä reaktio on joko täydellinen välinpitämättömyys tai ilahtuminen.
En kertonut hänelle, että olin tänään menossa kampaajalle.
En sinänsä halua piilotella rakkaaltani asioita, mutta tein näin tällä
kertaa, jotta hän saisi maistaa omaa lääkettään. Jostain syystä
miehellä on tapana jättää kertomatta yksinkertaisia, arkisia
suunnitelmiaan. Kun Fundamentalisti menee parturiin, hän myhäilee
lähtevänsä käymään "tuolla noin". Kun kysyn uudelleen, mihin hän on
menossa, vastaus on jotain "yhteen paikkaan". Tunnin päästä hän palaa
muutaman sentin lyhyempien hiusten kera. Ilmeisesti Fundamentalisti
olettaa, että asia tulee minulle ihastuttavana yllätyksenä. Juu
tavallaan.
Toisaalta, voi myös olla, että itsenäiseksi
oppinut ihminen ei halua parisuhteessaan ryhtyä jakamaan jokaikistä
arjen detaljia. Sopiihan se, kunhan kertoo isommat kuulumiset. Jos
aikoo muuttaa pois kotoa, voi laittaa tekstiviestin jo edellisenä
päivänä.
Kokeillaanpa nyt, millaista iloa elämään tämä
arkisalaileva toimintatapa tuo. Samalla pääsen myös testaamaan, oliko
luottokampaajani oikeassa. Blondit kuulemma saavat kaiken mitä
haluavat. Muistaakseni väite ei aiemman blondiuteni aikana pitänyt
kutiansa, mutta ehkä ajat ovat muuttuneet.
ps. Voiko tavallisella, teeveestä tuntemattomalla keskivertonaisella ylipäätään olla luottokampaajaa?
keskiviikko, 5. lokakuu 2005
Kommentit