Nuoret pyörittivät silmiään, kun selitimme, että 1980-luvulla käytössä oli kasettiasema. Muistatteko te kasettiaseman? Se jurrutti ja jurrutti, kunnes sietämättömän pitkän ajan kuluttua peli oli latautunut. Silloin aika ei tietenkään tuntunut sietämättömältä. Olimme kuin tynnyrissä kasvaneet lapset: Emme tienneet paremmasta, joten olimme tyytyväisiä.
Aika muuttaa muotoaan tilanteen mukaan. Itselläni suhtautuminen aikaan meni uuteen kuosiin, kun muutin Helsingin tehokkaan julkisen liikenteen ulottuville. Raitiovaunut kulkevat muutamien minuuttien välein. Siitä huolimatta olo on kuin kilpailukauden alussa loukkaantuvalla huippu-urheilijalla, jos vaunu lähtee liikkeelle aivan nenän edestä. Ihan kuin koko viisivuotissuunnitelma romuttuisi, vaikka itse asiassa edessä on vain viiden minuutin seisoskelu. Menneinä aikoina kotipaikkakunnaltani Jyväskylään kulkevien bussien vuoroväli oli vähintään puolitoista tuntia. Silloin myöhästyminen harmitti oikeasti.
Kun itse on ehtinyt raitiovaunun kyytiin ajoissa, on hauska seurata vaunusta myöhästyvien ihmisten reaktioita. Osa yrittää säilyttää kasvonsa. Vaunun liukuessa päättäväisesti pois ulottuvilta he ottavat pari rauhallista askelta pysäkin katoksen alle. Ikään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, vaikka hetkeä aiemmin he ovat lähes läimäisseet hengästyksestä punaisen naamansa vasten vaunun ovea. Jotkut ovat vapautuneempia: Heidän näkee kiroavan ja potkaisevan maassa lojuvaa kiveä mielenosoituksellisesti. Myöhästyjästä voi tuntua, että kyseessä oli kuljettajan henkilökohtainen protesti myöhästyjän persoonaa vastaan. Oven aukaiseminen vielä kerran olisi vienyt vain pienenpienen hetken. Todennäköisempää on, että yhden myöhäisen jälkeen tulisi toinen eikä vaunu ikinä pääsisi vihreistä valoista eteenpäin.
Elän harvinaista aikaa. Kalenterissani on harvoja mainintoja: lääkäri, neuvola, neuvola. Juhannusviikon juhlakutsuun vastasimme jo kieltävästi. Muutama päivä ennen laskettua aikaa ei lähdetä satojen kilometrien automatkalle. En pysty itse suunnittelemaan, milloin tämä, kanssaeläjien luksukseksi nimittämä aika loppuu. Nyyssönen tulee, kun se hänelle ja minun vartalolleni sopii.
Ei tämä mitään luksusta ole. Epäilevä voi laittaa kymmenen kilon rautapallon haarojen väliin ja yrittää löytää sopivaa asentoa, istuen, maaten tai seisten. Lisähupia kaipaava voi nousta 4-5 kertaa yöllä vessaan, ihan muuten vaan. Hauskan hetken kruunaa se, kun vähän ajan päästä havahtuu jälleen makeasta unestaan, tällä kertaa märkiin lakanoihin. Ja ei, se ei johdu siitä, että miehesi olisi kuolannut peitollesi. Ruokakone on vain alkanut jo toimia, vaikka lapsi on vielä vatsakummun alla riehuva suuri toukka.
Joku viisas sanoi osuvasti, että raskaus ei kestä yhdeksää kuukautta. Vaan itse asiassa kahdeksan kuukautta ja kaksi vuotta. Aika on suhteellinen käsite.
Kommentit