Matkustan raitiovaunulla melkein joka päivä, vieläpä useaan otteeseen.
Tykkään raitiovaunuista yhtä paljon ja vähän enemmänkin kuin
Helsingistä Heinolaan ylettävästä moottoritiestä. Kuljen silloin
tällöin pääkaupungin ja Jyväskylän väliä ja hykertelin tyytyväisyyttä,
kun moottoritie avattiin muutamia viikkoja sitten.
Mutta takaisin raitiovaunuihin. Tykkäämiselleni on monia syitä.
Raitiovaunut ovat avoimia tiloja, joissa voi keskittyä omiin
ajatuksiinsa, mutta olla silti lähellä elämänmenoa ja muita ihmisiä.
Raitiovaunut kulkevat lähes poikkeuksetta aikataulussaan, toisin kuin
bussit, junat ja henkilöautot. Raitiovaunua ei tarvitse odottaa
kohtuuttoman pitkään. Allekirjoitan viisauden, jonka mukaan
"naiset/miehet ovat kuin raitiovaunuja, kun yksi menee, aina tulee
uusi".
Raitiovaunuihin liittyy vapautta. Periaatteessa kyytiin voi astua kuka
tahansa. Periaatteessa voisin ajaa pummilla, mitä en tietenkään tee,
koska olen perinteinen esivaltaa pelkäävä reppana. Mutta tuo
periaatteellinen mahdollisuus tuntuu mukavalta.
Lempilinjojani ovat molemmat kolmoset, 6 ja 7A. Kolmonen on niin
sanottu yleislinja, jolla pääsee melkein minne vaan, siltä ainakin
tuntuu. Kun minulla oli pari vuotta sitten kylässä muutama brittipoika,
vein heidät kiertoajelulle kolmosen ratikalla. Helppoa, halpaa, mutta
varsin avartavaa. Linjojen varrella näkee aika kattavasti Helsinkiä.
Kuutonen puolestaan tuo lähelle kotia ja seiskalla pääsen lähelle
työpaikkaani.
Mikään kehu ei kuulosta uskottavalta ilman kriittisiä näkökulmia. On
tietenkin myönnettävä, että raitiovaunuissa joutuu tekemisiin myös
vähemmän miellyttävien ilmiöiden kanssa. Juopot, ne tiedetään. En
minäkään halua aloittaa päivääni tuoksutellen kanssamatkustajien
vanhoja viinoja. Pahimmassa tapauksessa lisäarominsa tuovat muut kehon
eritteet.
Liian räväkästi tai liian varovasti ajavat kuskit aiheuttavat myös
päänkiristystä. Äkkijarrutukset lennättävät mummoja pitkin käytäviä.
Näin on, mikäli nuoremmat eivät ole tarjonneet mummoille istuinpaikkaa.
Pääsimmekin toisen ongelman juurelle, ihmisten välinpitämättömyyteen.
Hyväntahtoisesti haluan kuitenkin uskoa, että kysymys ei välttämättä
ole tietoisesta välinpitämättömyydestä, vaan siitä, että matkustajat
ovat raitiovaunussa omissa maailmoissaan. Yksi lukee kirjaa, toinen
tuijottaa lasittunein katsein ulos ikkunasta, yksi räplää puhelinta ja
kolmas kyttää reittikarttaa osatakseen jäädä oikealla pysäkillä pois.
Ei ole siis ihme, että istuinpaikkaa kaipaavat vanhukset ja raskaana
olevat naiset jäävät toisinaan vaille huomiota.
Oli kuinka hyvänsä, raitiovaunujen hyvät puolet peittoavat huonot
mennen tullen. Niissä on jotain vaikeasti sanoiksi puettavaa
nostalgiaa, joka tuo kaupunkiin kaupunkilaista henkeä. Summa summarum:
Lisää raitiovaunuja Helsinkiin!
ps. Ja miksei myös muihin kaupunkeihin? Muistankohan väärin, onko
Tampere tai Turku joskus suunnitellut raitiolinjojen pykäämistä?
tiistai, 29. marraskuu 2005
Kommentit