|
|
|||
|
21.09.2006 - 11:58
Viivi
Avellan seurustelee, mutta on omien sanojensa mukaan mieleltään
ikisinkku. Jos Fundamentalisti ilmoittaisi julkisesti olevansa
avioliitostaan huolimatta mieleltään ikisinkku, asiasta saattaisi
syntyä pienimuotoinen perheneuvottelu. No, me olemmekin tylsiä. Mutta koska Avellan on sinkkumielinen, hänen on pitänyt kirjoittaa kirja aiheesta. Anna-lehdessä Avellan kertoo Sinkkunaisen käsikirjalleen olevan tilausta, koska markkinoilla ei ole yhtään sinkkunaisille suunnattua kirjaa. Jaa? Kirjailija on tainnut olla kiireinen juuri silloin, kun hänen piti mennä etsimään sinkkukirjoja kaupasta tai kirjastosta. Esimerkiksi Sari Norkola kirjoitti joitain vuosia sitten kirjan, jonka nimi on sattuvasti Rakkausmagneetti - Sinkkunaisen käsikirja. Avellanin mukaan voi todeta "so what", jos nainen ei löydä elämänkumppania, koska Suomessa myös nainen pärjää työtä tekemällä eikä tarvitse elättäjää. Sepä olikin uutinen. Työn kanssa on tosin hankalampi saada esimerkiksi lapsia ja elää perhe-elämää, jota moni kolmekymppinen kaipaa. Nyt taisi mennä liian vakavaksi. Avellan kertoo, että viihdyttävä kirja on suunnattu huumorintajuisille ihmisille. Minua naurattaa jo nyt, vaikka en ole edes lukenut teosta. Keskustelin Avellanin kanssa erään kerran, kun hän oli eurovaaliehdokkaana. Kun jutustelin jotain alkoholipolitiikasta, hän tokaisi: "Kyllä minun pitää halutessani voida ostaa lähikaupasta punaviinipullo, kun palaan töistä kotiin illalla yhdentoista aikoihin. Jos myynnin vapauttaminen lisää alkoholisairauksia ja -kuolemia, se on vain hinta, joka vapaudesta on maksettava". Ei saanut minun ääntäni.
|
Kirjoittaja
Noin kolmekymppinen nainen, toimittaja, vaimo ja pienen pojan äiti Helsingissä. Nalkutusta kattavasti eri aiheista.
Terveisiä terveisiä
Kiitokset ulkoasusta Herkulle (http://herkku.vuodatus.net/)!
Luen ja tavaan
Milano Elinkautinen Pesänlikaajat
|
||
Susanna Sieviseltäkin on se kirja tulossa... kyllä nyt bibliofiilien kelpaa!
Susanna Sievisen kirjaa me olemme täällä kotioloissa myös pohtineet, täti kun mainostaa tulevaa eepostaan tietokirjana.
Kirjasyksy!
Kuinka ollakaan, kun kävelin tänään Sellossa, näin live-kokoisen pahviviivin kirjakaupan ovella. Pelottava ilmestys tuo PAHVIviivi.
Lisäksi sattunutta: Kauppakeskukseen tuli sisälle joukko parikymppisiä tyttöjä. Yksi heistä totesi toiselle: Voi vitsi, tää on ihan täynnä äitejä ja lastenvaunuja. Tunsinpa itseni yhtäkkiä vanhaksi ja tylsäksi, mutta sillai hyvällä tavalla.